VeeGeen jalkapallojaoston juhlaottelussa kohtaavat perjantaina VeeGee ja rakas paikallisvastustaja, 16 kilometrin päästä Kuparivuorelle matkaava Masku. Paikalle on kutsuttu myös kaikki seuran 603 junioripelaajaa, joten Kuparivuorella on varmastikin juhlan tuntua.
VeeGee on näissä Masku-otteluissa viime aikoina ollut niskan päällä, sillä kolmesta edellisestä keskinäisestä VeeGee on saalistanut kaksi voittoa sekä tasapelin. Kevään VeeGeen sarja-avauksessa Taponkedon tekonurmelta oli tuliaisina 1-3 vierasvoitto maalareina Ville Viitanen, Samuli Mikkonen ( kummiyritys Foodduck ) sekä Samuel Lehtinen ( Hotel Bridget Inn ) . Maskun edellinen voitto on elokuulta 2022, kun samaisessa juhlaottelussa maskulaiset osittain pilasivat juhlatunnelman 0-1 vierasvoitollaan Niclas Forssin maalilla.
Maskun pelit ovat sujuneet vaihtelevasti ensimmäistä kauttaan joukkueen peräsimessä olevan valmentaja John Allenin alaisuudessa. Sarjataulukossa Masku löytyy sijalta 6. neljä pistettä edellä VeeGeetä mutta yhden ottelun enemmän pelanneena. Kesätauon jälkeen maskulaiset ovat hävinneet vieraissa MuSalle 4-0 mutta voittaneet kotikentällään viimeksi MIFK/2:n 1-0. Vieraissa Maskun ainoa voitto on myös samaisesta MIFK/2:sta 0-1 saarella. Maskulaisten paras maalintekijä on Niclas Forss neljällä maalillaan. Myös maskulaisille maalinteko on ollut vaikeaa kuten kotijoukkueellekin. Masku on tehnyt 11 ottelussa 13 maalia kun puolestaan VeeGeen saldo on 10 ottelussa 11 maalia. Näitä vähemmin on maaleja tehnyt vain SalPa/2 seitsemällä maalillaan.
VeeGee koki edellisessä pelissään ruman 1-4 kotitappion Euran Pallolle vaikka johti puoliajalla peliä 1-0. Pelin alku lupaili paljon Eetu Leppäsen ( Maek Oy ) iskettyä kauden kolmannella maallillaan johdon, mutta toisella jaksolla kotijoukkueelle murheellisen vartin aikana Eura kuittasi neljällä maalillaan vierasvoiton. Sarjasta keväällä luopuneiden joukkueiden vuoksi sarjaohjelma on repaleinen ja VeeGee huilasikin edellisen viikonlopun sarjaotteluista. Alla on nyt onnistuneet treeniviikot ja perjantaina joukkue laittaa varmasti kaiken likoon kääntääkseen kurssin loppukaudeksi. Joukkueen rosterista ovat poistuneet Wilber Fomenko sekä maalivahti Niklas Harju ( Routa Recoveryja B-Autovarustelu Oy ), joka siirtyi TPS:n A-junioreihin. Muuten valmennusjohdolla on valinnanvaraa pelaajistosta lähes kaikkien pelaajien ollessa taas pelikunnossa.
Otteluisäntinä, sekä samalla ilmaisen sisäänpääsyn otteluun mahdollistaneet yritykset ovat; Kiitäjät Turku Oy , Ravintola Metsätähti , Foodduck Oy , Rantaruonan katukeittiö , Naantalin Energia Oy , Pian Pakari & Bistro , Ravintola SunTown , merimaskunmurske.fi , UUNI Pizzeria , TRP Group Oy sekä Rakennuttajatoimisto HLC Oy . ISO kiitos kaikille!
UUNI Pizzeria ( UUNI Pizzeria ) totutusti palkitsee molempien joukkueiden parhaat pelaajat pizzalahjakorteilla. Pajamäen kioski ( Pajamäen kioski ) puolestaan tarjoaa kotijoukkueen maukkaimmasta suorituksesta wingsit.
Perjantaina kannattaa paikalle saapua ajoissa, sillä 18:50 alkaen palkitaan uudet VeeGeen Futissankarit, Naantalista Veikkausliigaan ponnistaneet Veli-Pekka Nurmi sekä Sami Sinkkonen.
23.10.2024 11.54 | Kauden 2024 palkitut |
10.10.2024 17.31 | In Memoriam - Veijo Wahlsten |
07.10.2024 14.59 | Kauden viimeisessä pelissä tappio Åbo IFK:lle |
02.10.2024 12.35 | Vastine Turun Erotuomarikerhon suositukselle välttää VG-62:n otteluita miesten Kolmosessa |
29.09.2024 22.42 | Historian ensimmäinen voitto Peimarista |
27.09.2024 09.56 | Kauden viimeinen kotiottelu Kuparivuorella lauantaina |